lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulupukin tuomat aarteet ja Aarikkaa, Marimekkoa ja Tampellaa

 Kirppishamsteri  toivottaa Hyvää Uutta Vuotta kaikille tämän blogin lukijoille ja  hyviä löytöjä kirppiksiltä ensi vuonnakin ja sukeltamista vanhojen esineiden lumoukseen.


Kirppishamsteri on selvinnyt  Joulun juhlinnasta ja  Tapaninpäivän myrskyn sähkökatkoksesta. Joulupukki olikin antelias ja toi ihania retrolahjoja. Kirppishamsterin äiti antoi kaksi Aarikan ruskeavalkoista 1960-luvun purkkia:  Tuliaskuvioisen purkin sisällä oli Hanna-täti pikkuleipiä ja Raita-purkissa lakuja.



Vihreä Aarikan Kulkuri-kynttilänjalka

Marimekko vuodelta 1966
Ennen joulunpyhiä Kirppishamsteri teki muutamia mainioita kirppislöytöjä.Aarikan Kulkuri-kynttilänjalan  vuodelta 1966  ja Marimekon vintagemekon myös vuodelta 1966. Vanhoissa Marimekon vaatteissa on kankainen merkki niskassa jossa on valmistusvuosi. Uudessa vanhassa mekossa oli  juhlavaa ottaa aatto vastaan.

Lisäksi löytyi tällainen 1960-luvun Tampellan pellavainen astiapyyhe keittiön kaunistukseksi.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Tampellan joulupyyheliinat

Kirppishamsterin  keittiön astiapyyhkeinä on pellavaisia liinoja ja joulukuussa tietysti jouluaiheisia. Hamsteri oli hieman laiska ja ei silittänyt pyyhkeitä ennen kuvaamista. Kaikki pyyhkeet ovat 1980-luvulta. Jouluisilla tekstiileillä  on helppo luoda joulun tunnelmaa.


Pyyheliinan hulpiossa lukee aiheen nimi Piirileikki

Airikka-Lammen suunnittelema

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kirppishamsterin pieni joululiinanäyttely


Toisen adventtisunnuntain kunniaksi Kirppishamsteri kokosi pienen joululiinanäyttelyn omista varastoistaan.
Liinat ovat peräisin 1950-70 luvuilta. Kunkin vuosikymmenen liinat heijastavat oman aikakautensa suunnittelua ja värimaailmaa.

Kirppishamsterin lapsuudenkodissa oli tällaisia 1950-luvulta peräisin olevia ohuita,  puuvillaisia  kaitaliinoja ja tuo lapset ja joulupukki oli suosikkini.Näitä liinoja on usealla eri kuviolla.Liinat ovat hyvin perinteisiä aihepiiriltään ja realistisia kuvitukseltaan. Värit ovat yleensä hillityn jouluiset.




Tässä  myös 1950-luvun liina.


Seuraavalla vuosikymmenellä 1960-luvulla oli tällaisia kauniita myöskin puuvillaisia  punavalkoisia liinoja. Painokuvio on hienostuneen tyylitelty ja  yksinkertainen väritys korostaa tätä.Näitä liinoja on eri kokoisia ja eri koristeaiheilla.


1970-luvun joululiinat ovat väreiltä vuosikymmenelle tyypillisiä, kuviot ovat hyvin  pelkistettyjä ja värit ovat voimakkaita 70-luvun paletista. Se 70-luvun tyyppiväri ruskea tulee joululiinoihin uutena värinä.





Lopuksi vielä käsityönäyte puuvillalangalla kirjottu pieni kaitaliina.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Erikoisia löytöjä jälleen:Stig Lindbergin lehdenmuotoinen vati Gustavsbergilta



Kirppishamsteri teki hienon löydön kirpputorilta. Pöydällä oli  pieni vati jossa luki teepussin alunen hinta 1,50€. Hamsteri otti kauniin vadin käpäläänsä ja  pyöritteli sitä. astia on virheetön ja kaunis  tyylitelty 50-lukulainen  koristelu oli herättänyt Kirppishamsterin huomion. Astian takapuolella oli käden kuva ja iso G. Lehden muotoinen vati on peräisin  ruotsalaisen Gustavsbergin tehtaan Studiolta 1950- luvulta.. Sen suunnittelija on Stig Lindberg (1916-82), ruotsalaisen designin moniottelija. 

Gustavsbergin Studion käynnisti Wilhelm Kåge  vuonna 1946 ja se toimi  vuoteen 1996 asti taidekeramiikan  ja uniikki esineiden tuottjaana.  Studiossa työskenteli useita eturivin suunnittelijoita, Stig Lindberg  kirkkaimpana tähtenään. Stig Lindberg sunniitteli astiat ja koristeet jotka käsinmaalaten toteuttivat taitavat fajanssimaalarit.  Astian takana kirjaimet P.G.
viittaavat Studion fajanssimaalariin  Giovanni Pugnoon joka työskenteli Studiolla 1950-luvulla. Jo toinen esine lyhyen ajan sisällä samalta Studiolta.

Koska kyseessä on kaunis designesine, niin arvatkaapa käyttääkö hamsteri sitä teepussiensa alla?
.. no, ei  vaan senkin päällä kaunistuksena.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ruotsalaislöytö: Lisa Larsonin tonttu

Joulun ja ensimmäisen  adventin lähestyessä on hyvä kirjoittaa tästä jouluisesta löydöstä.
Lisa  Larsonin figuurit ovat suosittuja keräilykohteita Ruotsissa .Kirppishamsteri löysi yhdellä eurolla soman tonttutytön kirpputorilta. Suomessa ei Larssonin hahmoilla samaa kysyntää..

Lisa Larson syntyi 1931 ja työskenteli keraamikkona Gustavsbergilla 1953-80. Hänen suunnitelemiaan figuurisarjoja ovat mm.Lilla zoo, Skansen, ABCkvinnor, Larsons ungar. Vuodesta 1992 hän johtanut Gustavsberg Keramik Studiota joka valmistaa Larsonin hahmoja käsityönä. Studio sijaitsee Gustavsbergin vanhalla tehdasalueella Värmdo kunnassa Tukholman ulkopuolella., .Siellä on myös porsliinimuseo.
Hamsterin tonttutyttö on uudempaa tuotantoa, vanhemmissa on usein signeeraus pohjassa.



Tämä on otollista aikaa löytää kirpputoreilta vanhoja joulukoristeita  ja -liinoja sekä  kynttilänjalkoja  Nostalgisia, tuttuja muistoja lapsuudesta.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kupittaan Saven maljakko ja Nuutajärven jälkiruokamaljat


Kirppishamsteri osui Kontin Aarrejahtiin ja löysi sieltä kolme turkoosin sinistä Nuutajärven lasista jälkiruokamaljaa joita hän  arvelee Kaj Franckin suunnittelemiksi. Maljoissa on Nuutajärven tarrat ja ne maksoivat 3 € kappale. Samasta Kontista löytyi myös mattamusta pieni ja linjakas Kupittaan maljakko joka on tyylipuhdasta 1950-lukua. Maljakko maksoi myös 3e.





Hauskoihin  yhden euron kirppislöytöihin kuuluu Suomen kartta aiheinen palapeli 1960-luvulta. Paketissa oli kaikki 200 palaa. Pakkauksessa lukee käsinsahattu puupalapeli laatinut Eric Bojs. Valmistaja Kirjalito oy. Kuvissa ensin pakkaus ja sitten palapeli koottuna. 


lauantai 5. marraskuuta 2011

Ja vielä yksi englantilainen akvarelli lisää

Kun Kirppishamsteri  teki toisen postauksen noista kukka-aiheisista akvarelleista  jäi Punaisen Ristin Konttiin vielä lintuaiheinen työ jota en heti yhdistänyt samaan tekijään, kun signeeraus on epäselvä. Eilen kävin kontissa ja siellä oli edelleen se sama työ. Tutkin sitä tarkemmin ja kyllä Kirppishamsteri  totesi että se on myös Pam Bowenin maalaama, sen takana lukee two moorhens '91 ja kuvassa on kaksi liejukanaa. Nyt minulla on seitsemän  Pam Bowenin akvarellin kokoelma.







Alemmassa kuvassa on sitten ryhmitettynä  osa akvarelleista  vuonna 1934 käsinkaiverretun peilin ja 1920-luvulta olen tikli aiheisen etsauksen kanssa.

Syksyisiä retro löytöjä 1970-luvulta


Kirppishamsteri on tehnyt muutaman tuikitarpeellisen löydön syksyn varalle. Ne edustavat typilistä 1970-lukua Kirppishamsterin heikkouksiin kuuluu kynttilänjalat joita on useita erilaisia, nillä on helppo sopivan liinan kanssa vaihtaa sisustuksen tai kattauksen tunnelmaa. Tänä syksynä löytyi 2 Martti Metalli oy:n  valmistamaa rautaista kynttilänjalkaa. Hamsterilla on ennestään Martti-metallin teakista ja kuparista valmistettu kynttilänjalkapari.Kummastakin kynttilän jalasta löytyy Martti Metallin tarra. Nehän ovat niin tyyppillisen 70-lukulaisen näköisiä ja tukevia käytössä.   




Kynttilöiden valossa on kiva juoda kahvia tai teetä, sitä varten löytyi ruotsalainen 1970-luvun termoskannu 5 eurolla. Sen valmistaja on June Flask Ab Jönköpingistä.  Yritys ajautui vararikkoon ja Hammarplast osti sen vuonna 1975. Vanhojen termoksien ostossa kannattaa kiinnittää huomiota erityisten niiden sisusten kuntoon, sen täytyy olla moitteeton. Usein kirppiksillä myydään pahoin piintyneitä kannuja.   


 Kolmas löytö on neljä kappaletta lasisia  Kastehelmi kynttilämansetteja 2,50 euroa kappale. Kastehelmihän on Oiva Toikan suunnittelema sarja vuodelta 1964.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kirppishamsteri ja Aarikka sekä uusi Retroaarteet kirja

Kirppishamsterilla on pesässään muutamia Aarikan 1960- luvun esineitä. Aiemmissa postauksissa olen kertonut Aarikan peltipurkeista joita minulla on  Nyt ovat vuorossa kynttilänjalat. Aarikka aloitti puusta sorvattujen kynttilänjalkojen valmistuksen 1960-luvulla.  Lapsena sain 60-luvulla joululahjaksi pyöreän tummansinisen kynttilänjalan jonka kanssa poltettiin pieniä pyöreitä Juhavan valmistamia kynttilöitä. Nämä Juhavan kynttilät olivat Timo Sarpanevan suunnittelemia ja niitä oli pieniä ja isoja palloja.

Viime jouluna sain lahjaksi ystävältäni puisen kynttilänjalan ja tämä on  kirpputorilöytö. Tässä kuussa löysin  kullanvärisen kirppikseltä 1960-luvun Tulitukka kynttilänjalan. Se oli vielä ihan käyttämättömänä a
alkuperäispakkauksessaan.




Sitten kirppishamsterilla on jyhkeämpi ja erilainen Aarikan kynttilänjalka jonka musta jalkaosa on rautaa ja puuhelmien väritys on jo haalistunut. 1960-luvun kynttilänjalka tämäkin.


Tässä lokakuussa on ilmestynyt kaikille kirppishamstereille sopiva kirja  Anna-Kaisa Huuskon kirjoittama Retroaarteet, WSOY. Siinä esitellään 1950-70 lukujen suomalaista muotoilua. Ihan mainio opus, josta löytyy tietoa suomalaisista retroesineistä.. Kirjassa esitellään valaisimia, keittiöesineitä, painokankaat,pellavat,muovit, huonekalut,ryijyt,tapetit jne.  Juho Huttusen kuvitus on herkullinen. Mutta moni tuotemerkki kuitataan parilla rivillä tai esitellään ylimalkaisesti., koska samojen kansien sisälle halutaan kaikki suomalaiset retroesineet. Retroaarteet -kirjassa esitellään suomalaisia suunnittelijoita. Emaliesineiden koristeiden suunnittelijana  esitellään Esteri Tomula, mutta Raija Uosikkista ei, mainitaan vain nimi. Pelkästään huonekaluista ja valaisimista olisi saanut oman kirjansa, samoin emaliesineistä ja peltipurkeista.  Silti hamsteri osti sen kirjahyllyynsä käsikirjaksi ja iltalukemistoksi .

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kirppishamsteri kokee outoja: akvarellilöytöjä osa 2

Kirppishamsteri kävi ostosten lomassa piipahtamassa Punaisen Ristin Kontissa ja koki todella oudon jutun.
Hamsteri meni kiersi Kontin ja meni viimeiseksi  tauluosatolle ihan vain räpläämään ja katsomaan mitä siellä oli tarjolla.
Korista  löytyi  neljä akvarellia ja kun tarkastelin niitä lähemmin niin tajusin  että ne on maalannut sama Pam Bowen jonka töistä postasin tuon edellisen kirjoituksen blogiini.  Nämä työt ovat 1987-88 tehtyjä eikä ihan niin taitavasti maalattuja kuin nuo aikaisemmat löytöni. Viidessä vuodessa on Pam Bowenin tekniikka kehittynyt paljon. Kontti oli hinnoitellut ne  pienet ystävällisesti euron kappale hintaan ja isomman  kaksi euroa maksavaksi.
Kirppishamsterista tuntui oudolta ja uskomattomalta, ihan kuin kohtalon sormi olisi  ohjannut minua menemään Konttiin ja löytämään nämä akvarellit.  Miten täällä voi olla yhden englantilaisen maalarin  akavarelleja noin monta ja eri vuosikymmeniltä? Tarkoittaako tämä että hamsterin on säästettävä rahaa sukanvarteen ja matkustettava Ellesmereen Shropshireen?

 Vanhassa läppärissäni ei ole toimintoa jolla kääntäisin kuvat oikeaan asentoon, kun tässä ei ole kuvankäsittelyohjelmaa Lukijan on pantava valittetavasti vain päätä  hieman vinoon nähdäkseen kuvat kunnolla.

Morning Glory


Borage sept '88

Cyclamen Pseudibersicum, Ness Garden '87



Part of wall surrounding Chateau at Angers

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kirppishamsteri on romantikko ja akvarellilöytöjä

Kirppishamsteri tunnustautuu romantikoksi ja on ikionnellinen näistä kahdesta kirppislöydöstä, jotka olivat 50% alennuslapulla varustetulla pöydällä. joskus vain jotkut asiat ovat tarkoitetut juuri minulle ja näin kävi näiden taulujen kanssa. Kirppishamsteri ihmetteli etteivät ne olleet kelvanneet kenellekkään. 

Kyseessä on  tällaisen löytö: kaksi kappaletta  kehystettyjä ja signeerattuja akvarelleja , jotka on maalannut Pam (Pamela) Bowen  Ellesmerestä Shropshiresta, Englannista -pikkuruisesta kaupungista Walesin rajalta. Taulujen takana on taitelijan  osoitetiedot tarroissa. Googlen avulla selvitin että hän on taideopettaja joka on erikoistunut kasviaiheisiin akvarelleihin  ja maalaa oman talonsa April Cottagen  puutarhaa pitäen siitä kuvitettua päiväkirjaa. Nämä maalaukset ovat 1990-luvun alusta. Miten ne ovat tuleet Suomeen , on minulle arvoitus. Kiehtovaa miettiä miten ne olisivat tänne matkanneet. Pidän kovasti puutarha- ja kasviaiheisista tauluista, joita on muitakin seinillä.

Ensimmäinen taulussa lukee  Yellow Hor'ned Poppy, April Cottage Aug '92



Toisessa työssä on aiheena  Clematis Montana May' 93.



Työt kuuluvat siihen pitkään englntilaiseen luontoaiheisten akvarellien traditioon, joista on Suomessa julkaistu mm. Edith Holdenin luontopäiväkirjat : Nuoren naisen  Päiväkirja luonnontapahtumista 1906 ja luontopäiväkirja 1905. Minulla on myös ihana Margaret Shawn  Countrywoman's Journal 1926-28 ja Gordon Beningfieldin  Luonnonkirja. Syksyn ja talven pimeydessä on ihana lepuuttaa silmiään ja mieltään kirjojen kauniiden kuvien ja tarinoiden mailmassa. jaksan loputtomiin ihailla näitä taidokkaita  ja herkkiä akvarelleja. Kynttilän valossa  ja tuoksuvan lämpimän teekupin kanssa on ihana käpertyä sohvan nurkkaan kirjoineni ja sulkea paha maailma pois. Mummokoira vain tuhisee jalkopäässäni täydessä unessa siinä lukiessani.
Unikot löysivät paikkansa työpöydän yläpuolella ja clematis ystäväni Anun tekemän akvarellin yläpuolella.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Nuutajärven lasimaljakko, Kaj Franck ja muuta kivaa

Kirppishamsterin viikonlopun kirppissaldoon kuuluu kaunis ja puhdaspiirteinen vaaleansininen  Nuutajärven lasimaljakko, jonka suunnittelija on Kaj Franck. Laitoin maljakkoon pajuasterin ja kanadanpiiskun kukkia joille se sopii mainiosti.




Lisäksi löytyi kahdet Tampellan "Elonkorjuu" kankaasta yli 2 metriset verhot hintaan 5€ yhteensä. Ne ovat kuosiltaan ja väriltään niin 1970-lukua. Toinen verho siirtyi oitis päiväpeitoksi.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Katriina kahvipurkki, Tampellan kangas ja syysretkeilyä Sastamalassa

Kirppishamsterin syysviikonloppu on kulunut mukavissa merkeissä narsissin ja tulppaanin sipuleja istuttaen ja hieman retkeillen.  Perjantaina kuitenkin kirppislöytöinä kaksi uutta aarretta: Katriina kahvin purkkikki 1950-60 luvulta ja Tampellan puuvillakangasta. GWS valmistama peltipurkki on hyväkuntoinen ja pidän kovasti tuosta graafisesta suunnitelusta ja sen väreistä. Siinä on samaa tyylikkyyttä kuin vanhoissa Erik Bruunin suunnittelemissa Jaffa-limu mainoksien kuvissa. Katriina on SOK kahvi ja Katriina tekstin alla on AAA laatukahvi  teksti. AAA lyhenne  tulee aina aito aromi sanoista.






Tampellan kangas on itseasiassa 190 cm verhot jotka on tehty leikkaamalla normaali levyinen kangas kahtia. Kankaan ajoittaminen on hankalaa. Hulpiossa lukee Tampella made in Finland ja kangas on tavallista puuvillaa ei puuvillasatiinia. Tyynynpäällisiä näistä ainakin tulee. neljän euron löytö.




Eilen, launataina  Kirppishmsteri osallistui porukkaretkeen joka suuntautui Sastmalan Pyhän Olavin kirkkoon.
Kirkko on yhtäaikaa  keskiaikainen kuin moderni helmi. Tuhopoltosta noussut Feniks lintu.
Sisällä Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen maalaukset tekevät kokonaisuudesta täydellisen. Pyhän Olavin kirkko on alunperin rakennettu 1506-16 Rautaveden rannalle. Sitä koristivat ennen 31.8.1997 tuhopolttoa 1700-luvulla tehdyt seinämaalaukset. Kirkko kunnostetaan uudelleen ja vuosina 2005-09 taiteilijat maalaavat entisten aiheitten pohjalta entisille paikoille 2000-luvun tulkinnat.





Kirkon vieressä laudunsi lampaita.



Tervatun paanukaton kauneutta. Haavasta tehty paanukatto on talkootyön tulos.



Kuutti Lavosen maalauksia.







Osmo Rauhalan maalukset ovat alttarilla ja se ympäristössä.
Paluumatkalla pysähdyttiin tauolle ja  syksyn kauneutta ja rauhaa  on tässä maisemassa