lauantai 22. lokakuuta 2011

Kirppishamsteri kokee outoja: akvarellilöytöjä osa 2

Kirppishamsteri kävi ostosten lomassa piipahtamassa Punaisen Ristin Kontissa ja koki todella oudon jutun.
Hamsteri meni kiersi Kontin ja meni viimeiseksi  tauluosatolle ihan vain räpläämään ja katsomaan mitä siellä oli tarjolla.
Korista  löytyi  neljä akvarellia ja kun tarkastelin niitä lähemmin niin tajusin  että ne on maalannut sama Pam Bowen jonka töistä postasin tuon edellisen kirjoituksen blogiini.  Nämä työt ovat 1987-88 tehtyjä eikä ihan niin taitavasti maalattuja kuin nuo aikaisemmat löytöni. Viidessä vuodessa on Pam Bowenin tekniikka kehittynyt paljon. Kontti oli hinnoitellut ne  pienet ystävällisesti euron kappale hintaan ja isomman  kaksi euroa maksavaksi.
Kirppishamsterista tuntui oudolta ja uskomattomalta, ihan kuin kohtalon sormi olisi  ohjannut minua menemään Konttiin ja löytämään nämä akvarellit.  Miten täällä voi olla yhden englantilaisen maalarin  akavarelleja noin monta ja eri vuosikymmeniltä? Tarkoittaako tämä että hamsterin on säästettävä rahaa sukanvarteen ja matkustettava Ellesmereen Shropshireen?

 Vanhassa läppärissäni ei ole toimintoa jolla kääntäisin kuvat oikeaan asentoon, kun tässä ei ole kuvankäsittelyohjelmaa Lukijan on pantava valittetavasti vain päätä  hieman vinoon nähdäkseen kuvat kunnolla.

Morning Glory


Borage sept '88

Cyclamen Pseudibersicum, Ness Garden '87



Part of wall surrounding Chateau at Angers

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti