perjantai 5. elokuuta 2011

Kupittaan Saven ruokalautasia


Kirppishamsterin eilinen kirppislöytö oli Kupittaan Saven (1921-69) syvät punasaviset lautaset. Ne ovat käsinmaalatut ja väritykseltään sekä muodoltaan hyvin pelkistetyt ja modernit. Lautasten pohjassa on signeeraus OLT/SS. OLT on Okki (Orvokki) Laine-Taiton signeeraus. Kaikki kuusi lautasta ovat virheettömiä ja maksoivat euron kappale. Kirppishamsteri tutki nettiä ja sen pohjalta kyseessä olisi astiasto johon on ainakin kuulunut leipä- ja matalialautasia.

torstai 4. elokuuta 2011

Silhouettitaitelija Johan Leksell Ruotsista

Kirppishamsterin kamera lakkasi toimimasta ja se joutui takuuhuoltoon heinäkuuksi, siksi ei  oikein voinnut päivittää tätä blogia.  Elokuun ensimmäinen päivitys on Johan  Leksell, jonka silhoutteikuvia löysin 2 kpl Tuuloslaiselta kirppikseltä. Ennestään minulla oli yksi taulu parin vuoden takaa.


Johan  Leksell (1874-1932) syntyi Björkskogissa Västmanlandissa papinpoikana.Hän pääsi opiskelemaan Uppsalan yliopistoon lakia, mutta opinnot jäivät taiteellisten harrastusten takia. Hän teki saksilla silhuettikuvia ja rahoitti  leikkaamalla matkoja Euroopassa ja jopa Atlantin yli New Yorkiin ja takaisin.  1910-luvulla hän rahoitti matkansa Venäjälle, tapasi sattumalta Rasputinin ja teki erittäin onnistuneen silhuettikuvan hänestä ja  sen vuoksi Leksell esiteltiin hovissa.  Leksell sai useita työtarjouksia. Hän vietti koko elämänsä kiertelemällä polkupyörällä kulkurina usein uskollinen koiransa Kurre mukanaan.
Kaikki minun Leksellini maksoivat 5€ kpl. Ylin on vanhin ja sen signeeraus on tehty leikkaamalla. Kaksi alinta on signeerattu musteella ja ovat vuodelta 1918.

Alla lähikuva Kettu ja jänis nimisestä silhuettikuvasta , missä näkyy Leksellin hyvin taitava tekniikka, hän on huippumestari tässä lajissa. Johan  Leksell teki tuhansia töitä elinaikanaan, joilla hän maksoi elämisensä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Viinilasit 1950-luvulta, tuntematonta suomalaista designia

Kirppishamsteri on hankkinut jo vuosia sitten nämä savunharmaat valkoviinilasit ja snapsilasit. Kumpiakin on 6 kpl. Yrityksistäni huolimatta ei ole selvinnyt niiden suunnittelija. Lasit ovat linjakkaat ja hyvin 1950-luku henkiset.
Vinkkejä otetaan vastaan lasitehtaasta ja suunnittellijasta. Tehdas on joko Riihimäki, Iittala tai Nuutajärvi, näin arvelisin.Kirppishamsterin viinilasit ovat kahdesta eri sävyisestä lasimassasta, toiset ovat hieman enemmän sinisävyisiä

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Retroa laatikollinen, 1970-luvun kuppeja eurolla

Kirppishamsteri huomasi kirpputorilla pöydän jonka tavarat oli pantu 50%  alennukseen. Pöydällä oli pahvilaatikollinen kuppeja ja alennuksen jälkeen sille tuli hinnaksi yksi euro. Laatikossa on Melitan valmistamia 1970-luvun lasikuppeja, joilla on punaiset muovipidikkeet. Viidessä kupissa ja  neljässä pidikkeessä lukee Melitta, muut ovat anonyymeja samantyyisiä mutta painavampia. Melitta valmisti settiä joihin kuului nämä kupit ja lasinen kannellinen kahvikannun näköinen kannu. Lieneekö ne alunperin on  tarkoitettu moderneiksi avaruusajan  kahvikupeiksi. Näitä olen nähnyt myös keltaisina ja vihreinä. Melittahan on alunperin saksalainen yritys, jonka perusti Dresdeniläinen kotirouva Melitta Benz 1908. Rouva Benz keksi kahvin suodattamisen paperifiltterin lävitse. Eipä sitä tule aamukahvia keittäessä miettineeksi kuka on keksinyt suodattamisen. Se on jo vanha, yli 100-vuotias keksintö. Hamsterinkin ympärillä on tavaroita, jotka ovat kuin itsestäänselvyyksiä eikä tule aina otettua selvyyttä niitten historiasta ja suunnittelijasta, vaikka sitä kautta paljastuu mielenkiintoista tietoa kulttuurihistoriasta.

Minun joulunpunaiset Melittamukini siirtyvät  glögimukeiksi ja anonyymit lähtevät kiertoon.


Juhannus on sisältänyt enemmän sadetta ja pikkuisen paistetta. Hamsterin puutarha on rehevimmillään: vielä kukkii punalehtiruusu,siperiankurjenmiekat,keltapäivänliljat, himalajan kurjenpolvet, jalopähkämöt,särkyneet sydämet, pikusydämet, tarha-alpit, illakot, jättipoimulehdet ja tähtiputket.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kesän ihanuuksia Nanny Stillin Grapponia ja kukkiva pioni

Hellesää, jossa mittari keikkuu +30 asteessa ei ole Kirppishamsterista mikään kirppiskiertely keli.
Hamsterilla on töitten jälkeen kiire omaan pesäänsä, puutarhaan auringonvarjon alle. Lauantaina tuli kuitenkin piipahdettua Kontissa ja viikolla Fidassa joka on työmatkalla. Sieltä mukaan tarttui Nanny Stillin pieniä Grapponia jälkiruokamaljoja 4 kpl. Grapponia oli Riihimäen lasin tuotannossa vuosina 1970-75, sitä valmistettiin kirkkaana, keltaisena, violettina, sinisenä ja satunnaisesti muissa väreissä esimerkiksi ruskeana.


Helteellä olo on siedettävämpi kun Hamsteri voi syödä lempijäätelöään Tiikeriä kauniista lasikulhosta.
Launataina  Kirppishamsteri piipahti Kontissa, sieltä löytyi 2 eurolla vanha retro mtakaherätyskello, joka on olut Kemiran liikelahja, koska siinä lukee Kemira. Vedettävä herätyskello on tarpeen koska meillä on ilmajohtojen vuoksi aika usein sähkökatkoksia. Kontista löytyi myös Helmi Vuorelman tuotantoa oleva käsinkudottu pellavaliina 6 eurolla. Helmi Vuorelmaa ei oikein vielä arvosteta verrattuna Tampellan liinoihin ainakin hintapyyntöjen mukaan.
Lapsena käytiin aina äidin kanssa Vuorelman liikkeessä  käsityötarvike ostoksilla. lapsuuden pikkukaupungissa oli pieni Vuorelman myymälä jossa oli seinällä hyllyköissä ihania villalankoja.Kaupantädit palvelivat tiskin takaa  asiantuntevasti.
 Vuorelma on perinteikäs 100-vuotias yritys ja tunnetuin kansallispuvuistaan.



Kirppishamsterin puutarhassa kukkiin valkoinen syreeni "Tammelan kaunotar" ja pioni "Rubra Plena".  Pionin juuri on peräisin vanhan maalaistalon pihapiiristä ja jostain 1940-50 luvulta olevaa erittäin elinvoimaista kantaa.


lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kolme keramiikkaesinettä 1960-luvulta: Anita Nylund, Aldo Londi ja Raija Uosikkinen

Viikonlopun kirpputorisaldo oli kolme keramiikkaesinettä. Ensimmäinen on ruotsalaisen Anita Nylundin  Vår lilla stad sarjasta käsinmaalattu Grönkvist gröna gurkor purkki ilman teak kantta. Se löytyi Fidan rompe hyllyltä 2 eurolla. Anita Nylundin (s.1931) suunnittelemia purkkeja valmisti Jie Gantofta 1960-luvulla.Purkkeja on usealla eri kuvituksella esim. Majas Mejeri, Söta Susies Syltbod, Frits Friska Fisk jne. Nyt se palvelee kynäpurkkina Ruotsissa nämä ovat varsin kysyttyjä esineitä ja kannellisten hinnat pyörivät 40-50 eurossa.



Toinen löytö on  italialaisen ja arvostetun keramiikkasuunittelijan Aldo Londin (1911-2003) Bitossin keramiikka studiolle, joka on Montelupossa, suunnittelema kynttilänjalka 1950-60 luvulta. Se maksoi 3,50€.Turkoosit ja siniset sävyt ovat hänelle tyypillisiä ja väriä kutsutaan Rimini Blu:ksi eli Riminin siniseksi. Ja eikö kynttilänjlka heijastelekin Välimeren värisävyjä. Londin esineet ovat moderneja, niiden pinta on vahvasti käsitelty ja rosoinen ja väri intensiivinen. Kynttilänjalan pohjaan on mustalla maalattu Italy ja sarjanumero. Londin työt ovat käsin koristeltuja.


Kolmas esine on ihan kotimainen  Raija Uosikkisen vuonna 1965 suunnitteleman  serikuva koristeen Pomona sarjan pienempi luumupurkki 8 eurolla . Vieressä on saman sarjan  isompi purkki appelsiini kuviolla. Arabia valmisti Pomonaa vuosina 1965-75. Koristetta käytettiin FA-tölkeissä. Kumpikin omistamani tölkki on ilman kantta.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Finelin emalikulho ja Esteri Tomula


Kirppishamsteri nauttii lomapäivistä, lomaa on keskiviikosta sunnuntaihin. Keskiviikkona hamsteri piipahti helteisellä ruoanhakureissulla  Punaisen ristin Kontissa ja löysi sieltä kauniin Finelin hyvässä kunnossa olevan  ison emalikulhon jota koristaa serikuva, kesäinen rapuaihe. Kulho maksoi 15€. Kirppishamsterilla on ennestään samanlainen kulho jossa on koristeena Esteri Tomulan suunnittelema keltainen ruusukuvio.Kumpikin kulho on tilavuudeltaan n. 2 litraa. Erinomainen salaattikulho, sen voi kuvitella olevan täysi herkullista katkarapusalaattia kesäpäivän lounaaksi. .Epäilen että rapuaihe voisi olla myös Tomulan suunnittelema. Itse kulhon on suunnittelut Kaj Franck ja sitä löytyy useilla eri serikuva koristeilla sekä yksivärisenä, aitoa 1960-70-luvun muotoilua. Finel oli Järvenpään emalin tuotemerkki ja Wärtsilä osti  yrityksen. Wärtsilä oy:n konserniin kuului myös Arabia vuosina 1947-1990. Siksi samat suunnittelijat tekivät posliini kuin emaliesineiden ja niiden koristeaiheiden suunnittelua ja samat koristeet toistuvat kummassakin materiaalissa.