maanantai 25. huhtikuuta 2011

Tampellan tyykejä ja erikoinen Arabian vaasi

  Kolme hienoa Tampellan kangasta löytyi kirppiksiltä.: kaksi niistä on lappisatiineja ja yksi tavallinen puuvillakangas. Rahaa paloi alle 10 euroa yhteensä. Kirppishamsteri tunnistaa vaikka unissaan lappisatiinin ja kun kangasta pyörittelee ja tutkii saumoja ja käänteitä löytyy yleensä hulpiosta Tampella teksti ja tekijän nimi tai painokuvion nimi.

Marjatta Metsovaaran ruskeasävyinen 1970-luvun lappisatiini oli ommeltu pussilakanaksi ja pussin molemmin puolin sitä kehystivät puuvillakaitaleet joita irrottelin ratkurilla ihanassa lämpöisessä auringonpaisteessa puutarhassa nauttien samalla lintujen laulukonsertista. Yhdestä 2 euron lakanpussista tuli kaksi isoa palaa kangasta.



Toinen lappisatiini on sininen verho myös  1970-luvun tyyliä.

.

Kolmas kangas on aiheeltaan syksyinen sieniä ja leppäkerttuja.Tampellan valmistama puuvillakangas on Pirkko Latvateikari-Valkaman suunnittelema. Netti ei paljon kerro suunnittelijasta kuin , että hän on porilainen käsityönopettja ja suunnitellut Finn-Helenille myös painokankaita.



Kirppishamsterin pitäisi kaivaa ompelukone esiin ja alkaa ompelupuuhiin, ihania kankaita kun on kertynyt ihan kiitettävästi.Kirppikseltä löytyi myös tällainen erikoisen näköinen Arabian vaasi. Pohjan kruunuleima viittaa  1960-luvulle. Maljakon kuvio Calypso ja sen on suunnitellut Esteri Tomula vuonna 1967. Maljakon malli on hassu tuollainen lankarulla.

1 kommentti: