tiistai 29. maaliskuuta 2011

Lautasia,ruotsalaisia lautasia

Koska ilma oli mukava niin piipahdin kahdella työmatkalla olevalla kirppiksellä, niin kuin teen usein viikolla. Sehän oli kohtalokasta minulle. Hyllyllä oli 3 lautasta, hyväkuntoisia ja kauniita. Hintakin oli 1 euro kappaleelta.
Pohjaleima kertoi , että ne ovat Uppsala-Ekebyn valmistamia ja nimeltään. Smide. Ihan pakko ne oli ostaa, vaikka  ei ole mitään erityistä lautasen tarvetta -kauniisiin esineisiin syntyy himo.





Googlen avulla selvisi että Smide on Arthur Percyn (1886-1976) suunnittelema malli jota valmistettiin vuosna 1966-74. Minulla on luettavana Antik Världen lehden maaliskuun numero, jossa teemana Gefle ja mm. Arthur Percyn tuotanto. Hän oli yli 30 vuotta,  Geflen, joka oli osa Uppsala-Ekeby konsernia, muotoilija.Hän teki viimeisimmät työnsä Uppsala-Ekebylle vuosina 1962-66. Löytämieni lautasten malli on niitä viimeisiä hänen suunnittelutöitään. Percyn tunnettuja malleja ovat mm.Vinranka, Zebra, Lillemor, Hyacint,
Ne itselle mieluiset pikkuaarteet tulevat vastaan silloin kuin vähiten niitä odottaa, niinkuin tänään tavallisena tiistai-iltapäivänä.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kalenteripyyhkeet

Kirppishamsteri on saanut mummolan perintönä kalenteripyyhkeitä 1960-70 luvuilta. Mummo sai joka joulu joululahjaksi yhden kalenteripyyhkeen yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Joululahjan antoivat Taavilan tytöt, sisarukset jotka asuivat yhdessä pienessä punaisessa mökissä jota ympäröi rehevä puutarha hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Taavilan tytöt olivat 1960-luvulla jo yli 60 vuotiaita mummoni naapureita ja hyviä ystäviä, toinen heistä oli nuorena jäänyt leskeksi ja toinen oli naimaton koko ikänsä.Tytöt hankkivat lisäansioita matonkutomisella ja minulla oli pitkään käytössä heidän kutomansa räsymatot jotka mummo oli teettänyt. Taavilassa piti käydä aina kun olin mummolla ja lukemattomia mukavia yhteisiä hetkiä olen viettänyt tyttöjen kanssa, juonut marjamehua, syönyt pullaa ja kuunnellut niitä naisten juttuja.
 


Pyyhe oli ensin vuoden kalenterina keittiön seinässä ja sitten se siirtyi pyyhkeen virkaan joulun jälkeen. Kirppishamsteri onnistui hamstraamaan kirppikseltä tällaisen aivan käyttämättömän kalenteripyyhkeen 1,50 eurolla.Pellavapyyhe on  vuodelta 1966. Hamsteri ei ole onnistunut selvittämään kuka valmisti kalenteripyyhkeitä Suomessa ja milloin niiden valmistus on alkanut. Arveluni on se että niitä valmisti useampi yritys, Tampelallahan oli laaja painettujen pellavakankaisten pyyhkeitten tuotanto. Pyyhkeiden kuoseissa ja  tyyleissä on vaihtelua; alla olevasta tyylitellystä mallista realistisiin vihannesaiheisiin. Kirppishamsterilla kalenteripyyhkeet ovat ihan arkikäytössä pyyhkeinä.



Kirppishamsteri tykkää arkisten esineiden kauneudesta ja  niiden herättämistä muistoista. Yksittäinen esine on kuin leivos Marcel Proustin romaanissa Kadonutta aikaa etsimässä, jossa leivoksen maku palauttaa lapsuuden muistot voimakkaina ja elävinä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Häränsilmä, Kaj Franck ja käyttöastioita kauniiseen arkeen

Eilen Kirppishamsteri pyörähti kirppiksellä lauantain kunniaksi ja sieltä löytyi Hamsterin ensimmäinen iso ruskea Häränsilmä 3 eurolla.Ja se on ensimmäinen Häränsilmä, jonka hinta on kohtuullinen. Aiemmin en ole raaskinut ostaa itselleni  Häränsilmä, koska hintapyynnöt ovat olleet Hamsterille liian korkeat tai sitten astian kunto on ollut korkeintaan tyydyttävä.

 Astian kyljessä  on tarrat Jossa yhdessä lukee Salama suurteho, toisessa on Akkuteollisuus ja kolmannessa T logo. Kyseessä lienee akkufirman liikelahja.  Häränsilmä on Kaj Franckin 1956 suunnittelema tuhka-astia
jota valmistettiin Nuutajärvellä vuosina 1956-71. Häränsilmää on kahta kokoa ja useita eri värejä: kirkas, ruskea, vihreä, harmaa, petrolinsininen, koboltinsininen, oliivinvihreä ja harvinaisina punainen ja violetti.
Pieni Häränsilmä oli suosittu matkamuisto, niissä on  paikkakuntatarra kyljessä.



Kirppihasmterin suosikki suunnittelijoihin kuuluu Kaj Franck, (1911-89) jolla on 100 vuotis juhlavuosi . Hamsterilla on paljon Kiltaa, käyttölasiastioita ja aterimina Scandiaa.
Mieltymys näihin johtaa  tietysti jo lapsuudesta,  kotona oli Kiltaa, Scandiaa ja Koti-sarjan lasistoa.
Hamsteri pääsi myös nauttimaan Kaj Franckin opetusta 1980-luvun loppupuolella , kun hamsteri oli täydennyskoulutuksessa. Franck luennoi omasta tuotannostaan ja suunnittelufilosofiastaan ja käytännössä opeteltiin suunnittelemaan kahvikuppi.  Mielikuvaksi jäi miellyttävä  opettaja ja ihminen ja että hyvän ja kauniin kahvikupin suunnittelu ei ole niin yksinkertaista kuin äkkiä luulisi. 

Kun Hamsteri lähti opiskelemaan niin Hamsterin äiti pakkasi mukaan Kaj Franckin Sorsakoskelle 1952 suunnitteleman Scandia-sarjan teelusikat ja kakkulapion. Scandiaan, joka valmistettiin 1952-89, kuuluu paljon osia ja niitä on Kirppishamsteri hankkinut vuosien saatossa hissunkissun. Viimeisin hamstarus on launtailta jolloin löytyi jälkiruokalusikka ja haarukka  yhteensä 10 eurolla. Toiveissa olisi pari isoa ruokalusikkaa lisää ja salaatinottimet.
Erityisesti lusikoiden pyöreä muoto ja urakoristelu miellyttää minua. Sorsakoski oli Hackmanin tehdas ja konsernin kasvaessa aterinten leimaksi tuli Hackman. Kirppishamsteri  on ihmetellyt  miksi ei Scandia ole tullut uustuotantoon.  Yhdessä Kilta (Teema), Kotisarjan tai Kartiolasien kansa saa Scandialla  harmonisen kattauksen, varsinkin kun siihen yhdistää saman aikakauden pöytäliinan ja kankaiset  lautasliinat.

Kilta sarjaa  Arabia valmisti 1952-75 fajanssina, väreinä olivat musta, valkoinen, keltainen, vihreä, ruskea (vuosina 1952-56) ja koboltinsininen (vuosina 1954-75). Kilta oli todella moniosainen ja hyvin suosittu astiasarja ja koska  sen leimat lyötiin lasituksen päälle ne ovat useimmiten kulunet pois. Killan esineistä tekee edelleen kirpputoreilla löytöjä jos tunnistaa mallit. Kilta tuli uustuotantoon Teemana, mutta valitettavasti Teema on nykyään hyvin karsittu  astiasarja jossa on vähän osia verrattuna alkuperäiseen.

Alla olevassa kuvassa on eräitä Kirppishamsterin suosikki astioita. Erityisesti nuo pienillä "kahvoilla" varustetut syvät lautaset ja edessä oleva sininen kulppi ovat lemppareita.Samoin ruskea teekannu  joka näkyy blogin etusivu kuvassa ja neliövadit ovat ihania.




Kirppiksiltä on tullut hamstrattua myös käyttölasia. Nuutajärven lasitehtaan puristelasista juomalasia 5023 löytyy Hamsterilta erivärisinä,se oli tuotannossa (1954-68). Franckin  Kartiolaseja on hamsterin koira voittanut agilitykisoissa tusinan verran, mutta ne ovat toistaiseksi varastossa ja arkikäytössä ovat 5023 lasit. Usein kirppiksillä  myydään Franckin laseina  Tapio Wirkkalan  Iittalan lasitehtaalle suunnittelemaa juomalasia 4090, jota valmistettiin vuosina   1956-61.Iittala halusi oman värilasin  Nuutajärven suositun Kaj Franckin suunnitteleman 5023 kilpailijaki. Lasimallien ero on kuitenkin selvä, Wirkkalan lasi kapenee  lasin suusta kohti pohjaa ja Franckin lasi on suora suusta pohjaan. Hamsterilla on muutamia Wirkkalan laseja myös.


Puristelasia 5023 valmistettiin kolmessa eri koossa 6,18,35 cl .
Luhti oy on valmistanut teakisen mausteikon jonka sinappiastia on  harmaa puristelasi 5023. Tämäkin on hamsterin kirppislöytö jo useamman vuoden takaa.




Tuoppi 5602 oli tuotannossa  1954-67 ja  kaadin oli tuotannossa 1954-71.



Puristelasisia neliömäisiä  lasilautasia 5269  (valmistettiin  1954-68) ja pyöreitä 5268 (valmistuksessa 1954-67) löytyy Hamsterin kaapeista useammassa eri koossa.


Erilaisia lasikulhoja on hamsterilla useita, kuvassa on iso salaattikulho..

Sekä Fasetti  (1963) ja  Prisma (1967)  sarjojen jälkiruokakulhoja muutama kappale.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Hamsteri ja Marimekko

 Kirppishamsteri alkoi muistella omia Marimekkomuistojaan sen kunniaksi, kun Marimekko täyttää 60 vuotta tänä vuonna.
 Kirppishamsterin ja Marimekon yhteinen taival alkoi jo 1960-luvulla lapsena. Hamsterin äiti ompeli Marimekon kankaista A-linjaisia mekkoja, joiden mallin sai hamsteri itse suunnittella. Ensimmäinen mekko oli Maija Isolan Mansikki kankaasta tarhaikäisenä.
Kevätjuhla ja joulujuhlamekkoja oli äidin tekeminä ainakin Maija Isolan  Karhunkukka, (vihreällä pohjalla vaaleanpunaiset kukat  (1964)  Kivet (1956) ja Kaivo (1964) kuoseista. Kankaita käytiin ostamassa Lahdesta missä oli Marimekon myymälä tai Helsingistä.
Omassa huoneessa oli lukioikäisenä itsetehty vihreä Unikko rullaverho. Noilta ajoilta on jäljellä ihan kaupasta ostettu Marimekon liivihame joka käy vielä tunikasta.

Opiskeluaikana oli hamsterilla useita valmiina hankittuja Marimekon vaatteita joita ostettiin kesäansioilla alennusmyynnistä. Silloin oli hauskoja lappuhaalareita ja -hameita kapearaitaisesta kankaasta.Marimekot päällä interrailattiin ympäri Eurooppaa. Maailmalla muut suomalaiset tunnisti tasaraitapaidoista jo kaukaa.

Marimekon makkarankuorissa kuten Hamsteri kavereineen kutsui pitkiä tasaraita yöpaitoja, nukuttiin opiskelukämpissä ja  vähäisen astiaston hienous oli Muija kuviolla koristettu iso  pyöreä peltitarjotin. Marimekon vaatteet.olivat kestäviä ja Hamsteri on  marimekkolapsuuden seurauksena edelleen hyvin mielistynyt värikkäisiin kuoseihin.Kirppishamsteri ja beige eivät sovi samaan lauseeseen.

1980-luvun puolivälissä alkoi etääntyminen Marimekosta , kuosit eivät olleet enää kauniita, eikä vaatteet tuntuneet omilta. 1990-luvun lopula  tulivat kirpishamsterin elämään ensin Tasaraita ja Jokapoika paidat. Sitten kankaat  ja vintage Marimekot ja sitten homma lähti käpälästä. Paitsi Unikkoa on hyvin vähän, koska sen ylitarjonta kyllästyttää. Hamsterin vinjettikuvassa on omenapuun alla kaksi 70-lukulaista retkituolia jotka on tuunattu uusiksi ja kankaana on Unikko-markiisia, löytöpalakorista.

Vintage löydöistä on esimerkkinä muutaman vuoden takaa  Vuokko Nurmesniemen   Pirput parput kuosia mekko 70-luvulta, joka on kaunis tunikana.


 
Kaikenlaista kivaa löytyy kirpputorilta. Hamsterin talviulsterina on Ritva Fallan Marimekolle suunnittelema hiirenharmaa täyspitkä villakangastakki 30 eurolla ja 10 eurolla löytyi Marimekon sadetakki 70-luvulta.

Hamsteri on tehnyt viime aikoina muutamia tosi  hyviä marimekkohamstrauksia.
Kirppislöydöistä hienoin on Maija Isolan  "Musta lammas" 1957 kankaasta tehty lapsen pussilakana. 5 eurolla. Vintage kangas on erinomaisessa kunnossa. siitä muistin että meillä oli korituolin tyynyt tehty Isolan samanaikakauden  ja samantyylisestä Kuninkaat kankaasta, joka oli minusta lapsena kaunis. Kankaan päällä on samalta kirpputorilta G.W Sohlbergin  valmistama pieni Marimekon peltipurkki 50 centillä.Sohlberg lopetti peltipurkkien valmistuksen 1990-luvunpuolivälissä, joten arvelen mallin olevan 1980-luvun lopulta tai -90-luvun alusta.


Toinen kangas on vuodelta 1972, Katsuji Wakisakan "Nekku"


Marimekon nykyisistä nuorista suunnittelijoista Kirppishamsteri tykkää Maija Louekarin ja Sanna  Annukan kuoseista.

Maija Isolan Muija (1969) on kuvina gws valmistamassa Marimekon peltitölkissä  löytyi kirppikseltä tammikuussa 4 eurolla.Kirppishamsterille ei kelpaa uudet Kiinassa tehdyt tölkit, vaan  niiden pitää olla vanhoja kotimaisia Sohlbergin tuotantoa.







.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Miljoonasydän ja teekannu

,Kirppishamsterin viikko on ollut kiireinen ja kirppistely on jäänyt hieman paitsioon. Kuitenkin muutama hauska löytö on tullut tehtyä. Kontista löytyi oikealla oleva Aarikan musta-oranssi tuliaistölkki.



ihan itsepalvelukirppislöytöinä hieman kankaita:
vihreävalkoista Miljoonasydäntä kaksi reilun kokoista palaa, kumpikin euron kappale. Miljoonasydän on oikeasti Finlaysonin kuosi Onni, jonka on suunnitellut Arja Mattila vuonna 1971. Kutsumanimi Miljoonasydän tulee siitä, että se on ensimmäinen painokangaskuosi jota on painettu yli miljoona painometriä. Miljonasydämen alkuperäiset pohjavärit ovat vihreä, punainen, ruskea ja sininen.


hamsterin toinen kangaslöytö on Tampellan puuvillakangasta ja aiemmin bloggaamani  Mentulan suunnittelemaa 1970 luvulta, tälläkertaa kuosi on Linea Nova.






Viimeisin löytö on teekannu 5 eurolla Geflen "Terra", jota valmistettiin vuosina 1971-78.  Kyllä juu Kirppishamsterilla on useampi teekannu , itseasiassa tämä on 4. Mutta kun se oli niin hauska ja erinomaisessa kunnossa. Mallin erikoisuutena on ruskea muovinen rengas kaatonokassa. Kirppishamsteri on hamsteri vaikka voissa paistaisi.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Talven tunnelmia

Kesään on vielä matkaa, vaikka päivät ovat pidentyneet, vaikka mustarastas laulaa jo,




Talven tunnelmahetkiin kotona on kuulunut kynttilöiden ja tuoksuvan teekupin kanssa Ninni Poijärven cd Virta. Josta löytyy youtubessa  yksi suosikkeistani Lasiparvekkeella.

Pieniä kirppisaarteita 1970-luvulta

Tällä viikolla kirppistely on jäänyt vähäisemmäksi, mutta muutaman löydön Kirppishamsteri sai kuitenkin hamstrattua.
Pienet ja kätevät luuposliininen kermakko ja sokerikko ovat Stig Lindbergin Gustavsbergille suunnittelemaa Brun linjen  sarjaa jota valmistettiin vuosina 1972-1988. Hamsterilla oli ennestään vain ruskea Kilta nekka, joten  yhteensä 4 eurolla löytyi ihan käyttötavaraa. Brun linjen on todella minimalistinen verrattuna Stig Linndbergin tunnetuihin malleihin kuten Berså, Prunus tai Adam.



Viikonlopun saldo on sitten tekstiilivoittoinen. Kontista löytyi Tampellan puuvillainen yläkappa vuodelta 1980. mutta valitettavasti hulpiossa ei näy kuosin nimeä, vain Tampella ja vuosiluku.  Kuitenkin joku on ommellut kankaasta  kivan kesäverhon.  Käytän vain yläkappaa ja sälekaihdinta, sillä keittiön ikkuna on puutarhaan.


Hamsterilla on ollut yksi hamstraustarve, nimittäin pääsiäisliinoista on pula. Yhdellä eurolla löytyi tällainen suloinen kaitaliina, jonka reunassa on kapea pitsi. Liina on 1960 tai -70 luvulta.


Kirppikseltä lähti myös mukaan 2 eurolla iloisen punainen englantilainen Worcester waren  peltitarjotin kesän puutarhakekkereihin.  Tarjotin on 1960-luvun flower poweria.




Ja kuumaa kesää odottaessa löytyi myös hellemekko.-aitoa  Finnlenen polyamidia 70-luvulta. Kyllä kestää Kirppishamsterin  istua puistopenkillä ja syödä tötterö tiikerijäätelöä nätissä ja nostalgisessa mekossa.