torstai 19. toukokuuta 2011

Meille muutti Maneki neko

Maneki nekoa on Kirppishamsteri havitellut jo muutaman vuoden ajan. Lempeästi hymyilevää ja tassullaan vilkuttavaa Maneki nekoa ei voi vastustaa. Se hyppäsi kirppiksellä Kirppishamsterin syliin pehmeästi kehräten.
Pulittamalla 50 senttiä sain paper machesta tehdyn kaverin mukaani.


Maneki neko (japaniksi  kutsuva kissa) eli onnenkissa on varauden ja onnen symboli joka laitetaan Japanissa kaupan oven eteen tai ikkunaan vilkuttamaan etukäpäläänsä.

  Viime viikolla löytyi puutarhaan bambusta tehty tuulikello kirpputorilta ja Kirppishamsteri ripusti sen omenapuuhun.Bambun ääni on hiljainen ja miellyttävä se johdattaa itämaisiin tunnelmiin. Kirppishamsteri on tykännyt japanilaisesta kirjallisuudesta jo lukioikäisestä lähtien. Kirjailijasuosikkeihin kuuluu mm. Yasunari Kawabata. Ja kuten arvattavaa sushi on suurta herkkuani.


Puutarhassa parin viime päivän sateet saivat kevätesikot kukkimaan, nuppuja omenapuihin ja rikkaruohot kasvamaan.






Kirppishamsteri kompastui jälleen yhteen paheeseensa ruotsalaiseen porsliiniin. Tällä kertaa löytyi 3kpl Marianne Westmanin (s.1928) Rörstrandille 1970-luvulla suunnittelemaa Elisabeth lautasta 2,5 € kappale. Ne vaan ovat niin kauniit ja ruoka maistuu aina paremmalta kauniilta lautaselta. Muutamia Geflen lautasia olenkin pakannut pahan päivän varalle. Iittala outletista alennuslaarista ostin myös Marianne Westmanin Rörstrandille vuonna 1952 suunnittelemia Moni Amie kulhoja 4 kpl.  Ne ovat erinomaisia puurokulhoja, koska niiden vetoisuus on 6 dl , kulhot sopivat puuron valmistukseen mikrossa -ei tule kaurapuuro aamulla yli äyräittensä.


3 kommenttia:

  1. Minäkin pidän noista kisuista. Kun menee kiinalaiseen ravintolaan syömään, niin tekisi mieli vilkutella kissoille takaisn ;)

    VastaaPoista
  2. Maneki nekoissa on jotain niin hyväntuulista ja onnellista, että niille voi vilkuttaa takaisin.

    VastaaPoista
  3. Minustakin nuo kisut on söpöjä ja ottaisin kylläö heti itsellenikin. Täällä Porissa en niitä ole kyllä nähnyt kuin Thai- hieromapaikkojen ovi aukoissa kutsuvina.. Ihanaa kesä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista