perjantai 5. elokuuta 2011

Arjen tuntematonta kauneutta: Wirkkalan tuoppi ja pelargoneja

Kirppishamsterin heinäkuun löytöjä ovat 2 kpl Tapio Wirkkalan suunittelemaa tuoppia 1960-luvun  puolivälistä.
Ne ovat Riihimäen lasin valmistamia  Pauligille sinappiastiaksi. 1950-60-luvuilla sinappia myytiin erilaisissa juomalaseihin pakattuna. Samoin kuin Viola sulatejuustoakin värillisissä "viola" laseissa.Ne olivat suosittu tapa hankkia talouteen juomalaseja. Tapio Wirkkala suunnitteli Pauligille muutaman lasimallin.

Eurolla designia tänäpäivänä.  Tuopit ovat kirppiksillä halpoja ja kovin elegantteja.


Kirppishamsteri haluaa esitellä tässä samalla muutamia puutarhan pelargoniaarteita.
Ensimmäinen pelargoni on Occold shield jonka taimia löysin kuinkas muuten kirppikseltä. Pidän kovasti sen kirjavista lehdistä ja korallinvärisistä kukista. Tämän lajikkeen on kehittänyt pastori Stanley P. Stinger Englanissa omassa Occoldin pappilan kasvihuoneessa 1970-luvulla.


Seuraava pelargoni on ruusunnuppupelargoni jonka alun olen saannut 22 vuotta sitten. Se on "Iita Pylkkönen" pelargonin  ensimmäisen haltijan mukaan. Iita Pylkkönen lähti sotaa pakoon Kannakselta Harlusta ja evakkokuormaan tuli myös tämä pelargoni mukaan. Alun sain Pylkkösen sukulaiselta.

.

Kolmas on kaunis Mårbacka, jonka alun taas eräs kirkkoherran rouva on saanut mukaansa Ruotsista.

1 kommentti:

  1. Meillä on mökillä käytössä iso kasa nuita sinappituoppeja. Lapset tykkää niistä, kun saa kunnolla kiinni. Rakastan pelargoneja ;)

    VastaaPoista