sunnuntai 20. helmikuuta 2011

1970-luvun emalinen vesipannu ja pannumyssyjä

Ystäväni houkutteli, eikä siihen paljoa tarvittukaan kun on kyse kippishamsterista, ensin Hämeenkyröön kirppikselle ja sitten mentiin koirien kanssa treenaamaan, kuten oli suunniteltu. Ex tempore retken saaliina on Sarviksen muovinen säilytyspurkki ja varsinaisena sunnuntai aarteena löytyi Heikki Orvolan Wärtsilälle  vuonna 1978  suunnittelema emalinen vesipannu, jota on valmistettu punaisena, valkoisena ja mustana. Kannen nuppi ja kahva ovat teakia. Pannu on sisältä erinomaisessa kunnossa, ulkopuolella on yksi pieni kolhu emalissa. Hinta kohtuullinen 25€.

Kirppiksellä on kiva käydä mutta samanhenkisen ystävän kanssa se on kaksinverroin hauskempaa.




Eilen kävin Kontissa samalla kun kävin ruokakaupassa. Mukaan tarttui Rörstrandin "Annika " rasia 1970-luvulta. Alunperin se on sokerirasia, mutta soveltuu vaikka pieneksi hillopurkiksi. Annikan suunnittelija on Marianne Westman., joka on tunnettu mm. Mon Amie, Picknick, Maya  astiastojen suunnittelusta.
 Westman suunnitteli Annikan jo vuonna 1971, mutta sen valmistus alkoi vuonna 1972 sen jälkeen kun Marianne Westman oli jättänyt Rörstrandin. Annikaa valmistettiin  aina vuoteen 1982 asti.



Kirppishamsterilla on pitää kovin vanhoista käsitöistä. Niissä on todella upeita taidonnäytteitä.
Minulla on muutamia pannumyssyjä  jotka ovat aktiivikäytössä . Hamsterin vanhemmilla on siirtolapuutarhamökki ja siirtolapuutarhayhdistyksellä on oma kierrätyspisteensä, jonne voi jättää tavaroita muiden löydettäväksi, kun itsellä ei ole enää niille käyttöä. Viime kesänä sieltä löytyi pellavakankainen punainen pannumyssy, joka on  tyylistä päätellen 60-luvulta. Siitä puuttui  eristeenä olleet sisukset. Hamsteri osti kangaskaupasta vanulevyä . Muutamalla eurolla ja pienellä käsityöllä pannumysy on käyttökelpoinen kahvipöydän kaunistus. Musta pannumyssy löytyi kirppikseltä, se on verkaa joka on kirjottu villalangalla ja vuori on tehty vanhasta sinisestä toppatäkistä. Tyylistä päätellen hamsteri veikkaa sen olevan 1930-luvulta.




Alimmainen pannumyssy on tehdasvalmisteinen ja  Sirkka Siven Porin Puuvilla oy:lle 70-luvulla suunnittelema.  Hamsteri löysi käyttämättömän pannumyssyn ja pannulapun myyntipakkauksessaan  parilla eurolla. Settiin oli kuulunut myös esiliina,  mutta se  puuttui pakkauksesta.

Pannumyssy on kätevä lämmönsäilyttäjä, ison myssyn allle mahtuu jopa sähköisen vedenkeittimen  pannu tai tuo  uusi vesipannu.

3 kommenttia:

  1. Kannu on upea ja kuten sanoit, ihan kohtuuhintakin.

    Blogissani on sinulle yllätys, kurkkaa katsomaan. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania esineitä, varsinkin nuo pannumyssyt. Kommentoin tuohon tiikkijuttuunkin, kun on NIIN munjuttuja myös :) Löytyy tiikkisiä kuvia munkin blogista ja lisää tulee...

    VastaaPoista
  3. Voisko Annika-purkki mahdollisesti olla myytävänä? Olen tykästynyt sarjaan ja minulla on pari kuppia, lautasta ja mukia. Vai onnistusko vaihto johonkin muuhun?

    VastaaPoista