sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kevät on tullut, talvi on lopussa

Kirppishamsteri ulkoili leppoisassa talvisäässä koiriensa kanssa ja huomasi paluu matkalla että läheisen puron reunalla kukki kevään ensimmäiset kukat. Muutama niistä piti taittaa maljakkoon laitettavaksi.



Laitoin suloiset kevään ensimmäiset pajunkissat Pentti Sarpanevan suunnittelemaan maljakkoon , jota koristaa messinkinen  Joutsenon pitsi aiheineen .panta. Pentti Sarpaneva on se vähemmän kuuluisa Sarpanevan veljeksistä. Maljakko  on sellainen rumankaunis Kumelan lasitehtaan Turun Hopealle alihankintana valmistama 1970-luvun tuote, jolla on minulle nostalgia arvoa, koska olen syntynyt Joutsenossa. Löysin maljakon vuosi sitten Kontin alennusmyynnistä, se ei oikein kelvannut kenellekään muulle.Ennestään minulla oli jo kaksi pronssista kynttilänjalkaa samalla koristeaiheella.

 

Kirppishamsterin koira nautti vapaana juoksentelusta pellolla ja metsässä. Tosin lunta on niin paljon, että pitää kulkea moottorikelkan jälkiä myöten, muuten humpsahtaa lumeen puoliväliin reittä.






.



perjantai 25. helmikuuta 2011

yksi kahvikuppi, paluu lapsuuteen

Eilen Kirppishamsteri käveli aivan viattomana kiperässä pakkasessa Fidan  ohi  ja ihan vähän hidasteli katsoakseen ikkunaan laittetuja tavaroita. Ikkunnassa näkyi kaksi kahvikuppia  joita oli pakko mennä sisään katsomaan tarkemmin. Ne olivat juuri ne lapsuuden kahvikupit kotona 1960-luvulla.
Kun hamsteri pääsi kotiin piti keittää kahvit ja juoda ne mantelitäytteisen laskiaispullan kanssa. kuppi toi mieleen monia muistoja: minkälainen oli keittiö, kuinka hyvältä maistui äidin itse tekemät  tuoreet wienerit ja munkit maidon kanssa koulun jälkeen.Kahvin tuoksu levisi pannusta. Keittiö oli aika pieni, mutta  se oli ajan mittapuun mukaan hyvin varustettu, jääkaappi, sähköhella, siihen mahtui ruokapöytä. Asuttiin uudessa kerrostalossa, 3. kerroksessa.

 
Kahvikuppi on Arabian  Eveliina, jota valmistettiin vuosina 1965-70.
Eveliinan serikuva-koristeen on suunnitellut Esteri Tomula ja kuppi on OT -kuppimalli.

Laskiaispulla on Nanny Stillin  Riihimäen lasille suunnittelemalla sinisellä Grappo pullavadilla.



  Kirppishamsterin kaikki käyttölasiesineet ovat vanhoja värilaseja eri suunnittelijoilta.

Tänään töiden jälkeen ihan vähän hamsteri piipahti lähikirppiksellä, josta mukaan tarttui Wärtsilän keltainen emalikulho 4 eurolla.Niin keväinen, niin aurinkoinen ja niin pääsiäinen.Sitä ei voinut vastustaa.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Viipurin aarre ja toinenkin kahvipurkki

Kirppishamsterilla on pieni kokoelma vanhoja peltipurkkeja, kahvi- tee- ja makeisrasioita. Ne ovat kauniita, koska niissä on patinaa ja käytön tuomaa kuluneisuutta, Kelpuutan vain purkkeja jotka ovat ajalta ennen viivakoodia eli ennen vuotta 1977.
 Viimeisin löytö on Alftanin HOVI N:o 100 laatukahvia purkki. Ferd Alftanin paahtimo toimi Viipurissa ennen toista maailmansotaa.  Oy G.W. Sohlberg Ab on valmistanut peltipurkin 1930-luvulla. Hovi tekstin typografia ja taustakuva ovat tyylipuhdasta funktionalismia. Purkin ruskeassa kannessa on hauskoja pieniä kultaisia kahvipapuja.  Kun purkin aukaisee tulee vieno kahvin tuoksu, mielessäni näen kuparipannun hellankulmalla ja pöydällä liinan päällä kukkakuviolliset kahvikupit odottamassa kahvin selkeentymistä.

Netistä löytyi hieman tietoa Alftanin kahvipaahtimosta joka on  vuonna 1879 perustettu yritys. Aluksi se harjoitti siirtomaatavaroiden tukkukauppaa. Vuonna 1931 on ollut Hovi-kahvin arvostelu- ja iskulausekilpailu jonka eräs palkittu iskulause  on tällainen.
 "Tuoksu vieno, maku hieno,
 laatu vahvin, Hovi-kahvin".




Sininen purkki vieressä on helsinkiläisen OKA paahtimon  KUTSU- kahvipurkki, jota myytiin vuonna 1938 rahoittamaan Helsingin Olympiastadionin rakentamista. Helsingin olympialaisten piti olla vuonna 1940, mutta sota muutti kaiken.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

1970-luvun emalinen vesipannu ja pannumyssyjä

Ystäväni houkutteli, eikä siihen paljoa tarvittukaan kun on kyse kippishamsterista, ensin Hämeenkyröön kirppikselle ja sitten mentiin koirien kanssa treenaamaan, kuten oli suunniteltu. Ex tempore retken saaliina on Sarviksen muovinen säilytyspurkki ja varsinaisena sunnuntai aarteena löytyi Heikki Orvolan Wärtsilälle  vuonna 1978  suunnittelema emalinen vesipannu, jota on valmistettu punaisena, valkoisena ja mustana. Kannen nuppi ja kahva ovat teakia. Pannu on sisältä erinomaisessa kunnossa, ulkopuolella on yksi pieni kolhu emalissa. Hinta kohtuullinen 25€.

Kirppiksellä on kiva käydä mutta samanhenkisen ystävän kanssa se on kaksinverroin hauskempaa.




Eilen kävin Kontissa samalla kun kävin ruokakaupassa. Mukaan tarttui Rörstrandin "Annika " rasia 1970-luvulta. Alunperin se on sokerirasia, mutta soveltuu vaikka pieneksi hillopurkiksi. Annikan suunnittelija on Marianne Westman., joka on tunnettu mm. Mon Amie, Picknick, Maya  astiastojen suunnittelusta.
 Westman suunnitteli Annikan jo vuonna 1971, mutta sen valmistus alkoi vuonna 1972 sen jälkeen kun Marianne Westman oli jättänyt Rörstrandin. Annikaa valmistettiin  aina vuoteen 1982 asti.



Kirppishamsterilla on pitää kovin vanhoista käsitöistä. Niissä on todella upeita taidonnäytteitä.
Minulla on muutamia pannumyssyjä  jotka ovat aktiivikäytössä . Hamsterin vanhemmilla on siirtolapuutarhamökki ja siirtolapuutarhayhdistyksellä on oma kierrätyspisteensä, jonne voi jättää tavaroita muiden löydettäväksi, kun itsellä ei ole enää niille käyttöä. Viime kesänä sieltä löytyi pellavakankainen punainen pannumyssy, joka on  tyylistä päätellen 60-luvulta. Siitä puuttui  eristeenä olleet sisukset. Hamsteri osti kangaskaupasta vanulevyä . Muutamalla eurolla ja pienellä käsityöllä pannumysy on käyttökelpoinen kahvipöydän kaunistus. Musta pannumyssy löytyi kirppikseltä, se on verkaa joka on kirjottu villalangalla ja vuori on tehty vanhasta sinisestä toppatäkistä. Tyylistä päätellen hamsteri veikkaa sen olevan 1930-luvulta.




Alimmainen pannumyssy on tehdasvalmisteinen ja  Sirkka Siven Porin Puuvilla oy:lle 70-luvulla suunnittelema.  Hamsteri löysi käyttämättömän pannumyssyn ja pannulapun myyntipakkauksessaan  parilla eurolla. Settiin oli kuulunut myös esiliina,  mutta se  puuttui pakkauksesta.

Pannumyssy on kätevä lämmönsäilyttäjä, ison myssyn allle mahtuu jopa sähköisen vedenkeittimen  pannu tai tuo  uusi vesipannu.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Täysikuu, Hollannikkaat ja Reinot

Ulkona paukkuu pakkanen ja tänä aamuna oli -31,5 C . Taivasta valaisee komea täysi kuu, jonka kuvasin omassa pihassani.



Pakkasella hamsterista ihaninta on hipsuttelu kotona villasukissa ja Reinoissa.
 Kotona on vaaleansiniset reiskat ja töissä ruskeat. Reinoja hamsteri aloitti käyttämään jo opiskeluaikana, kun asui vuokralla vanhan omakotitalon yläkerrassa.

Hollannikkaita olen käyttänyt  koko pienen ikäni, ne olivat sisäkenkinäni koulussa. Silloin ne olivat joko Schollin tai Bergmannin valmistamia yleensä mokkanahkaisia joko punaiset tai siniset väriltään. Kirppishamsteri oli kovin tyylikäs koululainen kun yllä oli äidin Marimekon kankaista ompelemia A-linjaisia mekkoja ja hollannikkaat jalassa.

Hollannikkaat ovat kätevät kesäkeleillä, amukaste ei haittaa jos vie jätettä lämpökompostoriin tai käy postilaatikolla.
Eilen löysin kirppikseltä  kympillä uudet hollannikkaat. Ihan käyttämättömät ja Nanson valmistuttamat. Jonkun epäonnistunut hankinta on toisen onni.




Tänään hamsteri lähti töistä kotiin kirppiksen kautta, tavoitteena löytää joku aikausilehti luettavaksi, mutta mukaan tarttui Gunvor Olin-Grönqvistin ( GOG ) Arabialle suunnittelema Suvi kynttilänjalka vitosella. Minulla on ennestään saman sarjan suojaruukku ja  maljakko. Hollannikkaista ja niittykukkakoristellusta kynttilänjalasta tulee mieleen kevät joka voisi jo tulla.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Teak , Kirppishamsterin lempipuumateriaali

Olen aina pitänyt teakista,  se on puu jonka syyt ovat kauniskuvioiset ja sen värisävy on lämmin.
Kirppiksiltä olen löytänyt vaikka mitä ja hyvin edulliseen hintaan, koska hoitamattomana teak harmaantuu. ja jopa halkeilee. Kirppishamsterin kaapissa on aina ihmeainetta Oy Åströmin Jälk Turussa valmistamaa Teak care puuöljyä. Sitä kun sivelee teak esineen pintan , niin se on kuin uusi.Jos puupinta on harmantunut pahasti, niin hion pinnan kevyesti hienolla santapaperilla  ja öljy imeytyy paremmin.

Lapsena minulla oli 60-luvulla pieni tiikkinen hiiririntaneule takinkauluksessa. Se oli minulle hyvin tärkeä, mutta hukkui vuosien saatossa. viime syksynä sain ystävältäni lahjaksi uuden hiirulaisen.

 


Kirjahyllyssä asustaa pöllöperhe. Äitipöllö on itseasiassa lautasliinateline jonka takana on tarra, jossa lukee Handmade in Finland design V.E: Nybäck. pikkupöllöt ovat suola- ja pippurisirottimet





Kirppishamsteri on hamstrannut kynttilänjalkoja, Malmön kierrätyskeskuksesta, ruotsista-
hienot munakupit,norjalaisia teak -päisiä salaatinottimia ja kastike- ja keittokauhoja,leikkuulautoja, tarjottimia kaikkea hauskaa. Ruotsi ja Tanska ovat teakmaita, jossa on tehty hienoja esineitä. Ruotsissa Karl Holmberg  valmistaa teak esineitä . Suomessa mm. Luhti oy ja Backman ovat  olleet teak esineiden valmistajia. 



Alla tanskalainen pippurimylly, hyvin kauniisti työstettyä puuta.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Valoa pimeyteen, vanhoja valaisimia

Kirppishamsterin pesää valaisee talvisessa kaamoksessa vanhat valaisimet.Ne antavat ihan erityistä tunnelmaa pesään.
Keittiön katossa on Plastex Oy:n valmistama Rotaflex kattolamppu, joka tehtiin selluloosa-asetaattiputkesta, tanskalainen keksintö. Suomessa näitä tehtin 1950-60-luvuilla. Lampun myyjä väitti että lamppu on peräisin Kuopion Kestilän johtajan keittiöstä.



Hamsterin erikoisaarre on Bertel Gardbergin  suunnittelema pöytävalaisin 1960-luvulta. Se löytyi kirppikseltä 3 vuotta sitten. Jalka on teakia ja pohjaan on stanssattu Gardberg, varjostin on pergamiinia joka on päällystetty pellavakankaalla. Myyjä ei ilmeiseti lampusta tykännyt koska hintapyyntö oli vain pari euroa.



Yöpöydällä on lukulamppuna tällainen erikoisuus:


Lampunjalka on pyökkinen  tapettitela ja alhaalla on messinkilaatta jossa lukee Ritola & Pihlgren.Telan kuviot ovat messinkitappeja. Lampunjalka on siis Toijalassa sijaitsevan  tapettitehtaan valmistama joko liikelahjaksi tai henkilökunnan lahjaksi.Katkaisin on bakeliittia, joten lampunjalka on 1950-luvulta. Sille löytyi sopiva lampunvarjostin Stockmannin hulluilta päiviltä viime syksynä.

Lähikuvassa näkyy kuinka hieno lampunjalka on.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lauantain saalis:Kirppishamsterin uudet aarteet

Kirppishamsterin piti käydä ihan vaan ruokakaupassa, mutta koska Citymarketin lähellä on Punaisen Ristin kontti ja mukava uusi kirppis, niin pakkohan ne piti tarkastaa.
Kontista löytyi Geflen  "Agneta" lautasia, 4 kpl matalia ja 4 kpl syviä euron kappale. Agneta koriste on vuodelta 1975. Tarvitsin syviä lautasia , mutta en raaskinut jättää mataliakaan Konttiin -hamsteri kun olen.  Mukaan lähti myös maailman rumin naulakko 70-luvulta. Viiluun on upotettu keramiikka laatta ja viritys sopii astiapyyhenaulakoksi, kunnes tulee kauniimpi vastaan.

Kirppikseltä löytyi kaksi kaunista kangasta: Metsovaara designin iso ruskeakukkainen kangas jota ei ole koskaan käytetty ja kissakuvioinen 70-luvun puuvillakangas. Metsovaaran kankaasta tulee kaunis puolihame ensi kesäksi. Kissakankaan kohtalo on vielä mietinnässä. Sen yläreunassa oli kaksi vekkiä ja purin ne pois, jolloin kankaalle tuli pituutta n. 15 cm lisää. Kissakangas on varmaankin ollut lastenhuoneen verho.



Ja tässä lähikuva naulakon laatasta.


Tein päivälliseksi bataatti-kesäkurpitsa sosekeittoa ja se maistui oikein hyvältä uudesta Geflen Agneta syvältä lautaselta.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hamsterin uudet aarteet: Gefleä, Sarvista ja Tampellaa

Viikonloppuna hamsteri oli toisen lempiharrastuksensa parissa kilpailemassa koiran kanssa agilityssa. Kisapaikan läheisyydessä on kirppis ja sieltä löytyi kahdella eurolla sinivalkoinen Decembren hyväkuntoinen peltitölkki, jonka valmistaja on gws. Yrttiteelle juuri sopiva säilytysastia.




Samoin löytyi Geflen ruokalautasia "Oliv"  3 kpl  50 senttiä kappale. Nämät ovat aitoa 1970-lukua.



Hamsterin mielestä pitkään 70-luku oli sitä ikuista ruskeaa ja kun se oli jo kerran eletty, niin ei kiitos enää. Mutta niin vaan mieli muuttuu ennen niin rumilta näyttäneet kuosit, värit ja muodot ovatkin hauskoja ja kauniita.
Tänään löytyi kirppikseltä  Tampellan kangas  "Lounas" kankaasta tehty iso pöytäliina eurolla ja sen päällä  Sarviksen  käyttämätön juustokupu eurolla. Kumpikin on niin 70-lukua niin 70-lukua : aidosti ruskeaa. Ensin mietin tekisinkö liinasta yläkapan keittiön ikkunaan, mutta  puuvillaliina on liian kaunis pilkottavaksi.




 
Sarviksen valmistamat tuotteet ovat kauniita ja käytännöllisiä. Eteisessä roikkuu naulakossa Majuri-henkareita. Kesällä grilliherkut syödään Katrilli-astioista. Kirppikseltä löytyi myös tämä käyttämätön vadelmanpunainen lokerikko aterimille.


tiistai 1. helmikuuta 2011

Kosmosta kiitos!

Kirppishamsteri on intohimoinen teenjuoja, toisin kuin muut suomalaiset. Hamsteri joi ensimmäisen kerran kahvia vasta parikymppisenä ja vieläkään ei kahvi maistu hyvältä puolen päivän jälkeen. Teekuppeina on Gunvor Olin-Grönstrandin käsinmaalattuja Kosmos-kuppeja.
Niin vain yllätyksenä tuli kirppiksellä vastaan uuden veroinen Arabian kosmos-teekannu ja sihdin kanssa. Kylläpä se on kaunis ja leimojen mukaan käsinmaalattu vuodelta 1971. Kosmoksia on kahdenlaisia vanhemmat käsinmaalattuja ja myöhemmin ne sitten puhalluskoristettiin. Käsimaalattujen pohjassa on käsinmaalattuna  Kosmos , Arabia, GOG ja vuosiluku esim. 9-71.Tätä Kosmos-sarjaa valmistettiin vuosina1963-76.


Ja pala puuvillachenilleä. Se 70-luvun perussängynpeitto.Haluaisin löytää lisää vanhaa chenilleä, se kun on mieleen hamsterin koirallekin. Suklaanruskea nukkuu makoisia päiväunia..